8. tammikuuta 2013

#77 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Huhhuh, niin on joulusta ja uudestavuodesta selvitty ja seuraavaksi olisikin sitten vuorossa syntymäpäiviä ajokortin hankintaan liittyvine hommineen. Kiirettä on siis pitänyt, jonka johdosta tämä blogi saattaa jatkaa hiljaisempaa eloaan tilanteen tasaantumiseen asti. 

Sain tosiaan joululahjaksi vanhemmiltani uuden kameran, joten sitä kävin heti 25.12 kokeilemassa, kohteena olivat kuitenkin omien elikoiden sijaan Lindan ponit. Ajattelin jakaa teille niistä parit ihan kivat kuvat, vaikka sää ei tosiaankaan ollut hyvä, todella harmaa ja sininen ja luntakin rupesi tihkuttamaan.

Tykki

Hani

Elvi aina kurkistelee vuoronperään molemmilta puolilta käynnissä taaksepäin, haaveilija!
Elvin kanssa ollaan pikkuhiljaa palailemassa takaisin reeniin, kerkesihän se vähän yli kaksi viikkoa tuossa lomaillakin kaikessa rauhassa. Tamma antoi ihan hyvin piikittää, mitä nyt vähän muuttui epäluuloisemman oloiseksi ja jotenkin reppanammaksi. Se söi vähän huonommin parina päivänä, mutta onneksi sekin jäi vain siihen. Kerkesin jo mielessäni saada kauhukuvia, kuinka vuosi sitten taisteltiin tamman nirsoilujen kanssa.
Kuitenkin, parin selästä kävelytyksen jälkeen iskin tamman kärrien eteen, tarkoituksena ajaa kevyehkö hölkkälenkki. Paskat hölkkälenkistä, kun kotiinpäin tullessa kuskia kohdeltiin kuin lapasta ja tultiin lähes kilometrin mittainen suora erittäin vauhdilla. Tuntuma suuhun hävisi kokonaan ja meinasi kyllä tulla vähän äitiä ikävä, kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin sain sen viimein hiljentämään ja tulemaan kotiinpäin ihan nättiä rentoa käyntiä. Oli ilmeisesti tammaan kerääntynyt tuota energiaa pienen loman aikana ihan urakalla. 


Muutama päivä tuon edellisreissun jälkeen lähdettiin uudemmalla yrityksellä hölkkälenkille ja tulos oli ainakin huomattavasti parempi. Tamma malttoi ihan hyvin, tiedä sitten oliko syynä perähevosena roikkuva ruunanretale vai oliko edelliskerran spurtit vähän tasanneet typykän energiatasoa. Olihan se tietenkin oma ihana innokas itsensä, mutta ei missään tapauksessa mahdoton, oikein mukavaa oli ajaa hevosella joka tykkäsi hommasta, mutta ei kuitekaan ryöstänyt.  Oli kyllä muutenkin kivaa ajaa hevosella pitkästä aikaan valoisan aikaan, kun joululomat meni lomaillessa ja nyt vasta lauantaina pääsin päiväsaikaan liikenteeseen, alkaisivatpa pian taas päivät pitenemään!!

HERKKUVETTÄ!!


3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja hyvä postaus muutenkin ;)
    Minkälaisen kameran sait?

    VastaaPoista
  2. Kiitoskiitos! :) sain siis Nikon D3100 ja siihen kittiputken lisäks pidemmän putken, niin ei tarvii hevosia kuvata ihan metrin päästä :D

    VastaaPoista
  3. Sinut on haastettu! http://elaimeni-pupiii.blogspot.fi

    VastaaPoista